US/Global

Kansainvälinen tutkimus

Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on teettänyt laajan, toimialarajat ylittävän kansainvälisen tutkimuksen, jossa haastateltiin 300 yritysjohtajaa – myös Suomesta. Kyselyn avulla saatiin tietoa suurimmista haasteista liittyen vuorotyöläisten työvoimanhallintaan pandemian aikana.
by Paulus Maasalo
 | 
25.02.2021

Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on teettänyt laajan, toimialarajat ylittävän kansainvälisen tutkimuksen, jossa haastateltiin 300 yritysjohtajaa – myös Suomesta. Kyselyn avulla saatiin tietoa suurimmista haasteista liittyen vuorotyöläisten työvoimanhallintaan pandemian aikana. 

 

  • Niissä yrityksissä, joissa ei ollut käytössä tekoälypohjaista työvoimanhallintajärjestelmää, liikevaihto pieneni jopa 15 %. Lisäksi nämä yritykset maksoivat jopa 25 % liikaa työvoimakustannuksia. 

  • 30 % haastatelluista johtajista kertoi, että työvuorosuunnittelussa oli muuttujia enemmän kuin mitä heidän nykyinen työvoimanhallinnan ratkaisunsa pystyi käsittelemään. 40 % heistä sanoi vanhentuneen teknologian rajoittavan työvoimanhallintaansa.  

  • Lisäksi analysoitiin yli 450 000 vuorotyöläisille suunnattua työvuorolistaa. Ilman tekoälypohjaista työvuorosuunnittelua laaditut työvuorot sisälsivät viikkotasolla keskimäärin 3–8 työehtosopimusten rikkomusta.

  • Pandemiasta huolimatta Quinyxin piiriin lisättiin viime vuoden aikana 15 000 uutta käyttäjää Suomessa.

24.2.2021 Helsinki.

Työvoimanhallinnan Saas-palvelujen markkinajohtaja Quinyxin julkaiseman tuoreen tutkimuksen mukaan tekoälypohjaisen työvuorosuunnittelun tuomat hyödyt ja säästöt ovat merkittävät.

Kyselytutkimusta varten haastateltiin maailmanlaajuisesti – myös Suomesta – 300 johtajaa, jotka edustivat logistiikan, terveydenhuollon, vähittäiskaupan sekä majoitus- ja ravintolan aloja. Näin saatiin tietoa suurimmista haasteista ja prioriteeteista liittyen vuorotyöläisten työvoimanhallintaan.

Terminä vuorotyöläinen viittaa globaalisti peräti 2,7 miljardiin työntekijään, eli 80 % maailman työvoimasta. Nämä ovat työntekijöitä, jotka tekevät työtä tuntipohjaisesti tai vuorotyönä eri työsopimusmuodoilla, eikä henkilö ole itsensä työllistäjä. Muuttuneen maailmantilanteen myötä työantajapuolelle on nyt muodostunut suuria haasteita liittyen vuorotyöläisten työvuorosuunnitteluun, viestintään ja hallintaan.

Tutkimuksen tulokset ovat vahvat. Pandemian aikana suurimmat haasteet liiketoiminnassaan kohtasivat ne yritykset, joilla oli käytössään perinteisempi työvoimanhallinnan ratkaisu tai ei ratkaisua ollenkaan. Kun liiketoiminnassa ei pystytty reagoimaan jatkuviin muutoksiin liittyen työvuorosuunnitteluun sekä sen tiukentuneisiin sairaspoissaolo- ja viranomaisohjeistuksiin, näkyi tilanne nopeasti niin liikevaihdossa, tuottavuudessa kuin yleisessä tehokkuudessakin. Niissä yrityksissä, joissa ei ollut käytössä tekoälypohjaista työvoimanhallintajärjestelmää, liikevaihto pieneni jopa 15 %. Lisäksi nämä yritykset maksoivat jopa 25 % liikaa työvoimakustannuksia. 25 % haastelluista johtajista toivoi avukseen ohjelmistoa, jonka avulla työvuorosuunnitteluprosessi yksinkertaistuisi. 30 % puolestaan kertoi tarvitsevansa työkalua, joka automaattisesti optimoisi työvuorot liiketoimintansa tarpeita vastaaviksi.

Haastatelluista johtajista 30 % kertoi, että työvuorosuunnittelussa oli muuttujia enemmän kuin mitä heidän nykyinen työvoimanhallinnan ratkaisunsa pystyi käsittelemään. 40 % kertoi vanhentuneen teknologian rajoittavan työvoimanhallintaansa. “Manuaalisilla työskentelytavoilla ja perinteisemmällä ohjelmistolla saavutetaan korkeintaan 70 % tarkkuus työvuorosuunnittelussa, siinä missä tekoälypohjaisella työvoimanhallinnan ratkaisulla päästään optimaaliseen tulokseen”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. 



Pandemiasta huolimatta Quinyxin piiriin lisättiin viime vuoden aikana 15 000 uutta käyttäjää Suomessa. ”Tämä on mielestäni osoitus siitä, että sisukkaat suomalaiset yrittäjät ja yhtiöt ovat muita maita rohkeammin sijoittaneet tulevaisuuteen pandemiakriisin aikana, ja nostamme siitä heille hattua”, Maasalo jatkaa.

Tutkimus paljasti myös, että globaalisti 44 % haastatelluista johtajasta kertoi, ettei yrityksessä käytetä tekoälypohjaista työvuorosuunnittelua, vaikka olivatkin tietoisia sen eduista.

Voit lukea koko tutkimuksen tulokset täältä: Heikon työvuorosuunnittelun hinta

 

Suomessa Quinyxillä on yli 120 yritysasiakasta, joihin lukeutuvat muun muassa Gigantti, Picnic, Barona Logistiikka, Fimlab, Clas Ohlson, Finnkino, Omaeläinklinikka, Musti ja Mirri, Puuilo, Coor, Partioaitta, Assistor ja Suomalainen kirjakauppa. Maailmanlaajuisesti sen asiakkaita ovat muun muassa McDonald’s, Sysco, Hilton, Virgin Atlantic, DH ja Maersk.

Löydä Quinyx ja aloita matkasi jo tänään

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen, niin otamme sinuun yhteyttä ilmaisen tuote-esittelyn tiimoilta. Yhteydenottopyyntö ei sido sinua mihinkään.