Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen meijeri ja ruokatalo, jonka tehtävänä on luoda hyvinvointia sekä makuelämyksiä vastuullisesti. Samalla yritys huolehtii siitä, että eläimet voivat hyvin, suomalaiset ovat terveempiä ja lähellä tuotettua ruokaa on myös tulevaisuudessa saatavilla.
Valiolla on tuotantolaitoksia Suomessa 12 eri paikkakunnalla ja tytäryhtiöitä Ruotsissa, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Kaiken kaikkiaan Valio työllistää yli 4000 eri alojen ammattilaista ympäri maailmaa, meijeristeistä insinööreihin ja myynnin osaajiin.
Kasvavana liiketoimintana osana Valion strategiaa on digitalisaatio, joka työvuorosuunnittelun osalta tarkoittaa tähän liittyvien prosessien kehittämisen sekä niiden tehostamisen ja automatisoinnin. Tätä tukemaan käynnistettiin yrityksessä hankintaprosessi uudelle työvoimanhallintaratkaisulle, joka parhaiten tukisi heidän strategiansa mukaista digitalisaatiota.
Pitkän, huolellisen selvityksen ja tiiviiden neuvotteluiden jälkeen tulevaisuuden ratkaisuksi valikoitui Quinyx-järjestelmä, joka kaikista vaihtoehdoista tarjosi parhaan työkalun työntekijöiden, resurssisuunnittelijoiden ja esihenkilöiden arjen kehittämiseen sekä työn optimointiin tekoälyä hyödyntäen. Yhteinen projekti käynnistyi Valion kanssa syksyllä 2023.