Quinyx osallistui syyskuun puolivälissä WorkTech21-virtuaalitapahtumaan, johon eri alojen johtajat kokoontuivat keskustelemaan työnteon murroksesta.
Yksi tapahtuman puhujavieraista oli Suomen Quinyxin maajohtaja Paulus Maasalo, joka puheenvuoronsa aikana kertoi muun muassa Suomen vuorotyöläisten tämänhetkisestä tilanteesta ja heidän työntekijäkokemuksestaan.
Paulus kertoi myös, miten työntekijöiden henkilöstötyytyväisyyttä ja sitoutumista työnantajaan on mahdollista nostaa merkittävästi oikeiden teknologisten ratkaisujen avulla - ja siten tuottaa lisäarvoa koko liiketoiminnalle.
Katso Pauluksen puhe alla olevalta videolta:
Satu Julkunen ja Fredrik Mattsson Quinyxiltä isännöivät lisäksi ryhmäkeskustelun, jossa pureuduttiin palautteenantokulttuuriin ja esimiesten tiimiläisilleen, tai työkavereiden toisilleen, antamiin tunnustuksiin hyvästä työstä.
Vilkkaan keskustelun lopputulemaksi kirjattiin neljä keskeistä havaintoa palautteenannosta ja tunnustusten jaosta.
- Keskiössä luottamuksen kulttuuri. Ennen kuin rakentavaa palautetta tai positiivisia tunnustuksia on mahdollista jakaa rutiininomaisesti yrityksen sisällä, täytyy perusasioiden olla kunnossa. Yritykseen tarvitaan vahva luottamuksen kulttuuri, jossa jokainen kokee olevansa oikeutettu antamaan ja vastaanottamaan palautetta ja tunnustuksia.
- Kaikki tunteet tulee sallia. Siinä missä toisille kehujen, tunnustusten ja rakentavan palautteen anto, sekä sen vastaanottaminen, on arkista ja luontevaa, se ei ole sitä kaikille. On tärkeää huomioida, että esimerkiksi palautteen tai tunnustuksen vastaanottaminen voi olla joillekin uusi kokemus. Kaikille tunteille tulee olla tilaa - niin palautetta antaessa kuin sitä vastaanottaessakin.
- Sekä epäonnistumisissa että onnistumisissa on juhlan aihetta. Useissa organisaatioissa onnistumiset ylikorostuvat, ja vain “onnistujat” keräävät muilta tunnustusta. Välillä olisi paikallaan juhlistaa myös epäonnistumisia, ja jakaa tunnustusta erityisesti niille tiimeille tai yksilöille, jotka jaksavat kokeilla uusia lähestymistapoja senkin uhalla, että tulos on epävarma.
- Kaikki on kotiinpäin. Keskustelu päättyi yhteiseen lopputulemaan: kaikki tekeminen palautteenannon ja tunnustusten jaon lisäämiseksi ja sitä rohkaisevan kulttuurin rakentamiseksi ohjaa organisaatiota oikeaan suuntaan. Kehitys tapahtuu askel kerrallaan, eikä mikään askel ole turha.
Nähdään jälleen seuraavissa tapahtumissa!